Kynä

18. marras, 2017

Muistatteko? 

Minä en enää muistanut sen jälkeen kun 8 vuotiaana olin rajussa auto-hirvikolarissa. Muistan miltä tuntui kun Ei muista. Sen jälkeen koulussa oli hirveää yrittää muistaa. Pahinta oli kun en tajunnut puhua tästä kenellekkään? Olisin edes koululääkärille tajunnut kertoa! Mun lapsen elämä loppui sinne, metsään autonromun ja palaneen käryn keskelle, jonka haistan vieläkin. Muistan myös tulikuumat tuulilasin sirpaleet kasvoillani. Muistan. Tuon kaiken mä muistan. Ja, tokihan olin tietyllä tavalla onnellinen ja iloinen, mutta en aidosti. Nyt tunnustan kyllä, että poikani ja ns lasten kanssa on ollut hauskaa, sekä toki muitakin pieniä hetkiä, ettei synny ihan väärää kuvaa kuitenkaan. Tämä teksti syntyi vain pintaraapaisusta tähän ajankuvaan sopivana. Mutta se että olen isosti voinut sisäisesti huonosti, ei ole valhetta. Se ei ole sitä täällä koskaan kenellekkään. Se kannattaa muistaa. Se kertoo Aina jostain jota kannattaa kuunnella. Muita syyttämällä et vahvistu. Eikä oikeassa oleminen ole aina vastaus ♡

Alitajuisesti olen tuntenut, että koko mun tämänhetkisen elämäni aikana mun tunteita, tuntemuksia, rehellisyyttä on pilkattu, naurettu, poljettu maahan. Ihan aina ja kaikki. Eikö olekin hurjaa? Yritin muuttaa itseäni moneen kertaan muottiin tai kehyksiin sopivaksi!! Ihan aikuisten oikeasti! Mä halusin aina olla joku MUU!! 


Ei ollut terve itsekuva ei. Aika vääntynyt, ja vino. Kieroon kasvanut ja sallittu kasvaa. Ei lapsi yksin vinoon mene! Olisiko jo AIKA meidän kaikkien ottaa lusikka kauniisiin käsiimme, ja ajatella tulevia lapsia ja nuoria. Mä mokailin kunnolla, ja lupaan itselleni että SAAN MOKAILLA jatkossakin. Helpottavaa olla vain ihminen. Mutta, mä teen sen REHELLISESTI JA AVOIMIN KORTEIN. Rakkaudella. Myös eniten itseäni kohtaan. Miksi täällä tuomitaan jos tekee virheitä? Jos yrittää parhaansa? Haluaa vain tärkeiden ihmisten HYVÄÄ huomiota? Haluaa välillä olla se ns keskipiste? Haluaa nauraa? Olla onnellinen? Miksi siitä tuomitaan ja jopa rangaistaan. Kun hakemalla haetaan sitä huonoa ja paskaa toiselta, kyllä, KYLLÄ sitä löytyy ihan satavarmasti!! Aina. Se on loppumaton suo! Ja, sitä täällä varsinkin rakkaassa suomessa ihan harrastetaan näköjään omaksi ilokseen. Miksi ei haeta hyvää?? Miksi? Kertokaas viisaat tämä? Kun kasvatamme lapsemme jo kieroon, ei siitä hirveän hyvää seuraa? Sama kierre jatkuu ja jatkuu. Ymmärrättekö? Toki on aivan huikean ihania vanhempia! Luojan kiitos, että on! Olen saanut tavakin heitä, ja oppinut siksikin oivaltamaan tämän kaiken. Ja ominaisintahan näille vanhemmille on nyt vain se, että he ovat rehellisiä. Avoimia. Inhimillisiä ja avoimia myös virheidensä kanssa ja puhuvat siitä eivätkä HÄPEÄ NÄYTTÄÄ KUINKA VÄLITTÄVÄT. He osaavat kertoa elämän huonot puolet, mutta myös ne hyvät puolet JOKA asiassa. Niitä hyviä on nittäin takuulla enemmän kuin huonoja.Tässä on kuilu josta voi päästä eroon, jos vain on tahtoa ja jaksaa hieman hellittää ja suorittaa pientä itsetutkiskelua. Ei enempää. Kukaan ei ole, eikä VOI olla täällä missään tapauksessa täydellinen! Täällä tosin vallitsee ihmeellinen, aika sairaalloinenkin kilpailu siitä, kuka on paras missäkin tai kuka täydellisin. Hah. No, en minä ainakaan. Ja, EN herraparatkoon koskaan edes halua! Hirvee taakka tuollainen viitta. No, jokainen voi ajatella loput itse. Tarvitaan todella äärimmäisen lujaa viisautta tajuta tällaiset asiat omassa elämässään. Hurjaa luonnetta ja omaa tahtoa. Joka on hyvää! Lempeyttä sekä uskallusta olla rohkea! 

Mun takuulla suurin kompastuskivi onkin se, että olen ollut ja toki olen jatkossakin, superkiltti! Olen perinyt sen suoraan vanhemmiltani. Samoin heiltä on ihana perintö tässä, että he eivät ole koskaan olleet kateellisia kenellekkään! Kuten ei myöskään veljeni tai minä. Heiltä on tullut paljon hyvää. Siksi kun vaistoan vääränlaista kateutta, joka myrkyttää suhteita ympäriltään, sairastun heti. Oireet ovat olleet moninaisia. Samoin vanhempani ovat olleet liiankin kilttejä ja välillä liian väärille ihmisille. Olen saanut kaikki nämä vuodet sivusta seuraamalla ihmisten ja yritysten ja vallitsevien olosuhteiden kemiaa, ja hitto, että olen oppinut paljon! Monesti mietin, että kuinka paljolta olisikaan voitu välttyä, jos mun sanojani olisi kuunneltu tai no, edes kysytty, saati arvostettu. Olin täysin näkymätön ja olematon. Välillä tuntui että olin se välttämätön paha, joka tänne maailmaan oli tarvittu, että olisi nyt edes joku jota saa syytellä milloin mistäkin. Kaikki nämä tunteet ovat olleet minulle tosia. Ei kenelläkään ole ollut ja tule olemaan oikeutta kiistää tätä. Kuten, ei myös itselläni ole koskaan oikeutta sanoa toisen tunteita vääräksi. Olenkin aina sanonut, että jos teen huonoja tai ilkeitä tekoja ilkeyttäni, siitä pitää sanoa! Se on väärin toisia kohtaan. Mutta, nekin suurimmalta osaltaan ovat olleet itseni puolustamista. Miltä ja keneltä? En enää onneksi muista. Nämä asiat tässä ovat jo toki menneitä ja käsiteltyjä, mutta asiakkaitteni ja tietyn lähipiirin kautta, saan törmätä näihin joka päivä. Tää on vain Elämää ♡ Siksi on hyvä ihan jokaisen oppia ja muistaa, että Hyvää voi Levittää ainoastaan olemalla aidosti hyvä ja tarkoittamalla Hyvää. Ensisijaisesti itselleen olematta väärällä tavalla itsekäs. Olemalla empaattinen ja rohkea, sekä välittämällä saa iloa ympärilleen. 

Sitten täällä myös aina jotenkin haetaan syyllistä? Syyllistä mihin? Omiin heikkouksiin? Omiin tunteisiin kun niitä ei uskalleta tai kehdata myöntää tosiksi? Näin väittaisin. Olen melkoinen ihminen lukemaan toisten energioita. Aina ollut ja koko ajan parempi. Mutta, mä haluan, haluan todella nähdä sen hyvän. Siinä takuulla suurin kuoppani. Vaikka sain niskaani sontaa, mä ymmärsin syyn. Nyt vasta olen tajunnut, että mun pitää sammuttaa tuo ymmärtämisen osanen itsestäni, ja riittää kun tiedän. Tiedän että ymmärrän. Se on suojelu mulle itselleni. Mun ei tarvi enää ymmärtää. Ketään muuta kuin itseäni ja niitä jotka tulevat eteeni ♡

Muistatteko puhtaan, aidon ilon? Hyvä jos muistatte! Niin mäkin olen alkanut nyt muistaa. Hitto se on ollut kaukana. Ehkäpä siellä menneisyyden autonromun ja hirvenkarvojen ja koivujen palasien juuressa. Pyydän sen itselleni kokonaan takaisin! Ollaan kuulkaa ansaittu vain pelkkää hyvää ja iloa ☆☆☆

 Ps. Outo välihuomio 😁

Olen siis myös vuosia, vuosiavuosia kärsinyt valtavasta stressivatsasta, tosin saanut sen Öljyillä pidettyä suht hyvänä! Mutta nyt! Viime parin päivän aikana, oivallettuani tässä erään negatiivisen ison kuvion, joka olikin pyörinyt selkäni takana, (vaistoni ei pettänyt, valitettavasti!) niin, heti kun tajusin että olinkin ollut oikeassa, Mun vatsa lakkasi oireilemasta?!? Siis ihan ihmeellinen juttu! Sitä Ei siis satu enää ♡. Siksi, muistakaa olla itsellenne oikeudenmukaisia ja halatkaa! Pus ♡

13. marras, 2017

Rakkauden rajat.

Kiittämällä! 

Varsinkin meidän osa nuorista voi tänäpäivänä todella huonosti henkisesti. Voimme kysyä miksi? Ja, miksi varsinkin suomessa ja suomalaisilla on vahvasti vallalla käsitys, että täällä on jotenkin Oikein pärjätä yksin??! Että sitten oot hyvä ja vahva?! Että silloin saat jonkin mitalin, kun olet stressannut vatsasi ja elämäsi solmuun? Vastaus tähän-kin on liiankin helppo. Monet aikuiset menevät sieltä mistä se aita on matalin. Valitettavasti. Sitten luullaan että kyllä asiat selviää?! Eikä aina aikuisetkaan jaksa. Sekin on aivan luonnollista. Mutta, apua kannattaa pyytää. Ehkäpä siinä lähellä onkin joku sellainen joka osaa jakaa ne arjen taakat. Kaksin tai kolmisin kaikki on keveämpää! Vai mitä? Lapset, nuoret, jopa aikuiset, me tarvitsemme rajoja. Ne kuuluu oppia täällä. Ne Luovat sen turvallisuuden, joiden rajoissa nuorikin saa kasvaa omaksi ihanaksi itsekseen ja nauttia sen suomasta turvallisuuden tunteesta täysin sydämin. Suurin taakka, jonka lapselleen voi sälyttää, on se että hän Joutuu päättäämään asioista, jotka Aikuisen kuuluu tehdä. Eihän nuori tee sellaisia päätöksiä, jotka oikeassa elämässä meidän isojen pitää tehdä! Se on hirveä taakka nuorelle. Ja, kuitenkin hän haluaa tehdä parhaansa. Silloin hän on liian isojen asioiden äärellä liian yksin. Sehän on vain surullista.Ja, tämähän on ihan itsestäänselvää. Mutta, siltikään ei kyllä kaikille. Liikaa Selitellään! Selitetään kiirettä, selitetään työtä.. likaa selityksiä. Ja, näille hukassa oleville aikuisillekaan ei oltu aikoinaan vaan kerrottu, tai opetettu miten pärjätä. Ei voida syyttää ketään. Ei. Aina voi vain yrittää muuttaa omaa malliaan paremmaksi minäksi. Silloin voi oppia vaikka mitä. 

Kun rajat kerrotaan ja puhutaan, että juuri ne ovat sitä suurinta välittämistä ja rakkautta, jokainen nuori, lapsi, teini, etc oivaltaa tuon ison merkityksen. Jo sanomalla nämä älyttömän yksinkertaiset sanat, saadaan yhteys joka kantaa aina ♡

Asiat eivät ole aina suinkaan helppoja. Ja, se kultainen asenne ratkaisee tässä. Ei niiden asioiden pidäkään olla. Ne vain OVAT. Antaa niiden olla, ja keskityttäisiin ennemmin puhumaan hyvin ja kannustamalla ja osallistumalla! Keskitytään ihmisiin ja siihen hetkeen. Mennyt on aina mennyttä. Edessä on vain tuleva ja sen voi rakentaa joka hetki uudelleen! Tartu siihen! 

Kiitos!! Tuo ihana, kultainen Sana: Kiitos ♡♡♡ Kun sen oikeasti sanoo aidolla sydämmellä, se antaa niin valtavan ilon toiselle, mutta ennenkaikkea itsellesi. Ja vain sen ääneen sanominen auttaa monesta kiperästäkin tunteesta ulos! Kokeile. Ilman konkreettista kokeilua et voi tietää. Nuorille ja lapsille tämä olisi liiankin helppo opettaa! Se on iso iso kantava voima ihmiselle. Se on.

Ja, nyt tullaankin asiaan. Kuinka haluan Kiittää teitä, mun ihanimmat asiakkaat ikinä!! On ollut aivan käsittämättömän ihanaa ollut tavata ja tutustua! En sanoin pysty kuvailemaan teitä, jotka olette itsessänne olleet viisaita, herkkiä, niin oikeassa! Te olette kultaa ☆ Suurin kiitos, kiitos, kiitos!!! Olette kaiken sen hyvän ansainneet joita toivotte! Olen siinä teidän kanssanne mukana! KIITOS.


Kiitän myös poikaani. Hän on minun kaikki ♡ Opetin sen hänelle minkä koin oikeaksi. Virheitä tein, mutta koskaan ei käynyt mielessäkään että mikään; työni, raha, etc materia olisi mennyt hänen ohitseen. Toimin kuten vaistoni ohjasi. Virheiden jälkeen puhuimme. Tiesin, että se on se tärkein minkä saan hänelle opettaa. Se on kantanut tähän pöivään asti. Saamme olla ja pitääkin olla asioista eri mieltä!! Tottakai. Eihän täällä muuten oisi mitään järkeä? Kasvatin lapseni yksin. Olen hänestä äärettömän ylpeä. Ulkopuolinen menestyminen ei ole koskaan ollut mulle mikään arvo!! Ihminen itse on se arvokkain. Aina! Miten kohtelet ja puhut toiselle!? Mutta, miten kohtelet itseäsi? Siinäpä jokainen saa pysähtyä ja sanoa sen ja sanat itselleen, mitä kertoo mielelleen itsestään. Rakastaako, inhoaako, vihaako, selittelee asioita, vai vain hyväksyy ja rakastaa. Se on ainoa joka todellisuudessa tuo Ilon silmiin ja sydämen kautta sieluun asti! Sen opetin lapselleni. Ja, jonakin päivänä hän opettaa sen omilleen. Tähän väliin mahtuukin sitten ihan kokonainen Elämä! 

Kiitän myös "opettajiani". Halusin maailman parhaaksi näkijäksi vuonna 2011 ja sen sain. Halusin maailman parhaat opettajat, ja nekin mä sain. Kannattaa olla tarkka mitä Haluaa!! Olin itse se opettajani. Polulleni tuotiin myös henkilöt: Heini Juurikka. Kaija Juurikkala. Anna-Liisa Nuutinen. Karim Kinani. Pirjo Kainu. Tuula Kalilainen. Sekä monet, monet muut lähipiiristäni. Erityiskiitos heille, koska paras oppi oppia itsestään on katsoa peiliin. Kiitos. 

Hakuan myös kiittää minua. Olen ison, ison kiitoksen velkaa itselleni. Teen sen tässä. Nyt. Miten jaksoin uskoa silloinkin kun ketään muuta ei vuosien aikana ollut tukemassa. Silti yritin ja jaksoin tukea aina muita. En tosin aina kovin mallikelpoisesti, mutta ihme on että niillä voimilla yleensä edes selvittiin. Ihmettelen sitä joka päivä. Jaksoin uskoa ihmeeseen. Uskoin että tällä kaikella on oltava alku ja loppu, ja jokin suuri tarkoitus. Kun yksi sekunti tuntuu todellisuudessa tuhatvuotiselta pimeältä eikä ole mitään toivoa, tämä kiitos on ihme. Nyt kiitän niistä ihan kaikesta mitä koin ja menneet on taputeltu, sekä kiitän kehoani, joka tässä alkaa toipuilla pitkästä stressistä ja kolhuista. Ja, koska tiedän, etten ole kokemuksineni yksin. En toivo sellaista kenellekään! Ehkä, ehkäpä juuri siksi olen saanut tämän lahjani huikeaan osaamiseeni auttaa konkreettisesti muita. Olen näkijä. Enkä mikään ihan tavallinen näkijä! Olen MestariNäkijä ☆ 

8. marras, 2017

Olen stressannut takuulla koko maailman edestä. Tuttu tunne, eikö? Ja varsinkin kun omistaa tällaisen supertunnollisen luonteen, saa takuulla vatsahaavan itselleen. 

No, tosin osaan myös hoitaa ja tietää syyn stressin alkuperälle. Se on iso avain tähän vatsantoimintaan. Mutta, olen myös supertarkka öljyjen ja puurojen etc suhteen, jotka hellivät hermostoja ja vatsaani.

Mutta, siis. Nyt löysin aivan ihanan avun! Hain sen eilen ja koska olen todella herkkä, tunsin kyllä jo yhden käyttökerran jälkeen kuinka suolistoni alkoi hiljalleen rauhoittua! Ahh! Ihana tunne. Tämä tuote on nimeltään Valioravinnon Sunwick 3 in 1 💚. Vihreä purkki. Ja siitä on kakkosversio, joka on jatkuvaan käyttöön ja isompi ja se on keltainen purkki 💛! Hintaluokka on n 21e. Sen seurana otan jokapäivä Pascoeta, joka hellii myös isosti rauhoittaen suolistoa. Samaten kalanmaksaöljyä, oliiviöljyä, sekä nyt pitkästä aikaa Saksanpähkinäöljyä. Sillä on ihan oma tehtävänsä aivojen sekä hermoston suhteen, kuten jokaisella öljyllä erikseen on. 

Toisaalta olen saanut saavutettua sellaisen olon, että tiedän stressin jäävän pois ikuisiksi ajoiksi omasta elämästäni. Olen kauniisti hyvästellyt sen ja tehnyt rauhan asioiden kanssa, jotka alunperin ne aiheutti. Kiitos opista! 

Rauhaisaa viikkoa ystävät hyvät!

Pus

8. marras, 2017
29. loka, 2017

Kirjoittaminen on mun henkireikä. Ollut aina, ja varmaan tulee olemaankin. Ihan sama missä keho on kulkenut, jos sisällä on asunut pelko. Kaiken menettämisen pelko, tai kaiken saavuttamisen toivo ja pelko yhteenkietoutuneina. Mikä ne erottaa? Vastaus, ei oikein mikään. Elämän kulutus olisi ehkä lähinnä totuutta. Kun toinen väistyy, toiselle jää vain enemmän Tilaa! Ja, sitten se joskus katoaa kokonaan jonnekin! Ja tulee vielä tilaa enemmän jollekin paremmalle. 

Tai, kun kyllästyy totaalisesti johonkin jo tarttuneeseen tunteeseen, oloon, paikkaan, tilaan, ja sitten haluaa tilalle muutoksen. Siitähän tässä kaikessa taitaakin olla vain kyse. Kasvamisesta pois johonkin uuteen, ja sieltä taas eteenpäin. Niin. Kuka tietää? 

Tai, kun rakastaa olla yksin niin paljon, ettei rakastakaan enää mitään muuta, ja luulee, että se on tai olisi ratkaisu, mutta ei olekaan, ja oivalluskin muuttuu ensin peloksi. Ja pelko alkaa hallitsemaan koko ajatusmaailmaa peilaten sitä kaikkeen. Pelko pienenee vain rakkaudella. Antaa luvan rakastaa kaikkea mitä ennen pelkäsi! Ihan kaikkea. Rakkautta on niin monen tahoista. On tiheää ja sakeaa, sokeaa, kaiken nielevää, ahdasta, vapauttavaa ja rajoittavaa, sekä puhdasta. Puhdas rakkaus on aitoa. Se asuu sisällämme ja odottaa vain oikeaa hetkeä vallatakseen sydämmemme ja päämme, sekä sen jälkeen nielaisee meidät valloittamaan koko universumin hymyilevin sätein! Koska, me kaikki ja meissä kaikissa asuu aina se meidän oma universaalinen hymy joka on kyllä oikeasti aina olemassa, mutta jokin muu on imaissut siihen päälle niin monikerroksisia tilanteita päällekkäin, että sen esiin saaminen on kyllä aika ajoin kovaakin työtä. 

Mielemme on mestari piirtämään vaikka mitä kuvia, mitä Luulemme tahtovamme. Miten erotat nuo luulot sitten todellisuudesta? Helposti. Opettele ns riisumaan mielesi. Riisu kerros kerrokselta. Tunnusta myös itsellesi omat kuvitelmasi. Ja, sitten ehkäpä se tärkein; HYVÄKSY. Hyväksy SE hetki. Se tilanne juuri siinä. Katso mitä tunnet, mitä näet. Pysy siinä se hetki, kunnes opit sen. Siihen voit aina sen jälkeen palata. Kuin nollaisit itsesi. Ja voimaannut. Salli. Hyväksy. Antaudu. Siihen hyvään joka on sillä hetkellä läsnä. Siitä se kasvaa aina suuremmaksi ja suuremmaksi. Muista kannustaa ja kehua itseäsi! Se on tärkeää. ❤🍀🍀🍀

Huomenna hieman kevyempää tarinaa! Tästä tulikin aika diippiä. Mutta, se on tarkoituskin, koska muuten ei voi olla kevyttä. Kumpaakin tarvitaan. 

Kiitos! 🐳