29. touko, 2018

Lapsi on suurin Lahja

Kerron teille pienen tarinan. 

Pojasta. 

Rakkaimmastani. Suuresta lahjasta. 

Jospa kaikki ihmiset näkisivät sen saman, jonka minäkin näen. Jospa kaikki ihmiset ymmärtäisivät saman minkä itse ymmärrän. Jospa. Vaan, niin ei täällä asiat mene. Jokainen omalla polullaan, omia askeleita kuunnellen, ja eteenpäin pyrkien. 

Tiedän, koska luotan autenttiseen ja aitoon tunteeseen. Puhtaimpaan. Hyvään. Jos tuntuu iholla hyvältä, Se On Hyvää!! Jos tuntuu epämiellyttävältä, alhaiselta, jätän sen omaan arvoonsa. Annan olla. Suosittelen.

Lapsi on aina puhdas ja lahja. Se, kuinka ison lahjan lapsi vanhemmilleen sallii, tai haluaa antaa, riippuu siitä, miten vanhemmat kohtelevat ja puhuttelevat pientä ihmistä. Lapsi on ihminen. Ei aikuinen, mutta sielultaan suurempi kuin kukaan aikuinen. Muistakaa se. Ja, jokainen lapsi ja nuori tarvitsee aidot rakkauden rajat. Minä tein ne itse itselleni. Siksi tiedän. 

Poikani syntyessä jaksoin vain ihmetellä. Hän on minun suurin ihme. Aina. Ihmettelen häntä ihan jokainen päivä. Se tulee jatkumaan niin kauan kuin saan olla täällä. Hänen kanssaan. Hän on vapaa. Vapaa tahtomaan ja tekemään valintoja. Voin vain olla, ja tukea ja auttaa. Se on aina suurin tehtäväni ja suurin kunniani saada olla olemassa. Toki olen samoin tytöllekin. Molemmille. He tietävät sen sanattomasti. Vapaus olla, olla oma itsensä, on rakkaudesta suurinta. Toivon että siinä olisin onnistunut. Minä en ole ollut sitä vapautta saanut. Mutta senkin sitten kaivoin itse. Nyt olen. Se riittää.

Poikani lahjan vastaanotin tässä kuussa. Hän oli pitänyt sitä itsellään piilossa, vain oikeaa hetkeä odottaen. Täällä kaikki tapahtuu aina oikeaan aikaan. Aika on olemassa. Suurella tarkoituksella.

Kaikella on aina tarkoitus. Muista se. Lapseni lahja ylitti kaiken täällä. Sain häneltä kultaisen tähden. Tunnistan sen. Meillä on sielujen sopimus. Hyvin, hyvin kaukaa ja aikojen takaa solmittu rakkaus. Hän tietää. Enemmän kuin kukaan voi edes aavistaa.

Muista, lapsi on IHME. Hän kantaa sitä ihmettä sisällä, omassa maailmassaan. Hän antaa sen vain silloin, jos kokee että olet sen rakkauden arvoinen. Ole ihmiselle nöyrä. Hän on sitä sinulle. 

Olen onnekas. Minulla on ihme.